Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puhua on nyt se hiljainen hyväksyminen. Mahassani muljahti, sillä tajusin itsekin, miten olen päätäni kääntänyt ja paikalta poistunut - tai ollut asiaan puuttumatta - vaikka olen nähnyt hevosen epäasiallista kohtelua. Minusta on pelottavaa myöntää että olen ollut hiljainen hyväksyjä.
En ole ikinä ymmärtänyt koulukiusaamista. Ehkä sen takia että olen aina ollut se kiusattu osapuoli, en ole päässyt jyvälle siitä mikä kiusaamisessa kiehtoo - mikä tekee siitä sen arvoista. Onko toisen itseluottamuksen musertaminen, haukkuminen ja jopa fyysinen väkivalta sen arvoista? Jos ei hyväksy kiusaamista (työ- tai koulu), miksi pitäisi hyväksyä eläinten epäasiallinen kohtelu? Miksei vaan asiaan voi puuttua? Huutaa kentän laidalta että lopeta nyt saa***an juntti tuo järjetön toihu. Miksi vaietaan?
Kuten sanoin, sisuskaluni heittivät volttia kun luin kommentteja foorumilla siitä miten paikallaolijat vain hyväksyivät tämän, miten ketään ei puuttunut. Sain itseni nieleskelemään ja miettimään mitä olisin itse tilanteessa tehnyt. Olisiko minulla ollut pokkaa mennä sanomaan täyden yleisön edessä, jonkin asteiselle "gurulle" että tämä on aivan liikaa? Vai olisinko ollut vain se hiljainen hyväksyjä, kääntänyt katseeni ja kävellyt pois. Veikkaan hyvin vahvasti jälkimmäistä. Vaikka olen yleisesti hyvin vahva ihminen ja kerron erittäin suorasti mielipiteeni, on suuri kynnys hypätä toisten varpaille. Sanoa että tämä on väärin, vaikka sen sydämessään tietää olevan. Itsesuojeluvaisto käskee vaikenemaan, vaikka fyysisesti ja henkisesti voi niin pahoin että tekisi mieli huutaa.
